lauantai 24. joulukuuta 2016

Iloista joulua


On jouluaatto.

Me ollaan sisarusten kanssa faijan hoivissa täällä Saimaan rannalla. Me aloitettiin joulun vietto jo oikeastaan eilen. Syötiin hyvin, käytiin vähän urheilemassa, pelailtiin lautapelejä, katsottiin leffaa. Ihan vain oltiin perheen kesken. Samalla kaavalla aiotaan jatkaa tänäänkin.

Huomenna ajellaan takaisin etelään äidin ruokapöydän ääreen ja alkuviikosta palaan Helsinkiin.

Olen odottanut joululomaa hetken jos toisenkin. Olen odottanut sitä, kun vihdoin pääsee pitkästä aikaa vain olemaan ja rauhoittumaan. Sitä, ettei koko ajan ole kiire jonnekin.

Odotan (ja toivon) myös:

Pitkiä hetkiä kirjojen parissa. Aion vihdoinkin lukea loppuun Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, joka on seissyt yöpöydällä useita viikkoja koulukiireiden mennessä sen edelle. Aion myös mahdollisesti hankkia itselleni jonkun uuden kirjan joululukemiseksi. (God bless kirjastot!)

Pysähtymistä ja pienistä asioista nauttimista.

Rentoutumista ja hengittelyä. Kireiden hartioiden oikenemista.

Joulumielen pysymistä omassa mielessä.

Ajan viettämistä pehmeissä kotivaatteissa.

Mun ja poikaystävän omaa, kahdenkeskistä jouluhetkeä.

Sitä, ettei tarvitse syödä kuin hyviä suklaita.

Harrasta ja onnellista tunnelmaa itselleni ja muille.

***

Rauhallista ja seesteistä joulua, rakkaat blogin lukijat. Mä siirryn nyt katsomaan Lumiukkoa.

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti