lauantai 12. marraskuuta 2016

Sarjasuositus: House of Cards


Meillä oli eilen käytäväbileet täällä meidän corridorissa, joten tämä lauantai on kulunut aika väsyneissä tunnelmissa. Kävin hakemassa pizzaa ja tuli samalla testattua ensimmäistä kertaa toi meidän lähirafla, joka sijaitsee parin talon päässä. Löysin omaa nimeäni kantavan vege-pizzan, joka osoittautui lottovoitoksi. Ah näitä elämän pieniä iloja.

Pienen ulkoilun, i.e. pizzanhakureissun lisäksi olen oikeastaan lähinnä tapittanut Netflixiä.

Ensi alkuun kerrottakoon, että mä olen tuhottoman huono katsomaan yhtään mitään. Mä oon mieleltäni aika levoton, etenkin kun pitäisi pysähtyä esimerkiksi katsomaan jotain sarjaa itsekseen. Tiedä sitten, onko levottomuuteen syynä nykyaika ja kännykällä jatkuvasti vaihtuvat ja ohivilahtavat sivustot, kuvat ja appit, jotka eivät vaadi pitkäjänteisyyttä, en olisi yllättynyt. Mun on vaikea keskittyä, etenkin jos koen, että ko. sarja ei vaadi multa mitään. Yritin aloittaa Frendit alusta ja hädin tuskin sain katsottua edes ensimmäisen jakson. Tuskastuin, koska aivoton hömppä ei vaadi multa mitään, ei keskittymistä, ei siis yhtään mitään. Samasta syystä multa jäi aikoinaan HIMYM katsomatta (toki katsottiin se myöhemmin läpi poikaystävän kanssa ja pidin siitä kyllä lopulta kovasti).

Toki kevyelle hömppäkomedialle on aikansa ja mielentilansa, mutta yleisesti ottaen ne eivät sovi mulle yksin katsottavaksi. Seurassa niiden katsominen on helpompaa, koska silloin seuralainen ikään kuin "pakottaa" pysähtymään, rauhoittumaan ja katsomaan sarjaa.

Musta olisi kuitenkin kiva välillä katsella jotain, joten olen vähän epätoivoisesti etsiskellyt sarjaa itselleni. Game of Throneskin on katsottu (uutta kautta odotellessa, voi morjens miten mieletön sarja, VAHVA SUOSITUS jos ette ole katsoneet). Yksin en pysty katsomaan mitään liian pelottavaa, mikä on tosi harmi, koska esimerkiksi Stranger Things kiinnostaisi. Mä eläydyn tosi vahvasti katsomiini sarjoihin ja leffoihin ja esimerkiksi katsottuani GoT:n "The Red Wedding" -jakson yksin (major mistake), itkin hysteerisesti vielä puoli tuntia jakson päättymisen jälkeen. Se oli ihan kamalaa. Siksi on kivaa, että on vieressä joku, jonka kanssa käsitellä näkemäänsä, olkoonkin fiktiivistä. (Mainitsemani jakson nimi on epävirallinen, joten älkää huoliko spoilausvaarasta. Mutta jakson nähneet tietänevät varmasti, mistä puhun.)

Sitten muistin poikaystävän puhuneen House of Cardsista. Mitä vanhempi olen, sitä kiinnostuneemmin olen alkanut suhtautua politiikkaan. Niinpä annoin sarjalle mahdollisuuden. Pääsin juuri ekan kauden loppuun ja voi veljet! Kokonaisuudessaan mieletön paketti. Sarja kertoo jenkkien politiikan pyörittämisestä kongressissa ja Valkoisessa talossa. Kiinnostavat hahmot, monipuolinen ja ajoittain yllättävä, mutta kuitenkin realistinen juoni ja tietenkin sokerina pohjalla sukellus politiikan sisäpiiriin. Mä tykkään siitä, että sarja vaatii keskittymistä ja omien päätelmien tekemistä, mukana pysymistä.

Lisäksi sarjassa käsitellään mielenkiintoisesti myös ihmissuhteita, ihmisen moraalia ja sen horjumista sekä vallan käyttöä, sen määrittelemistä ja vallan etsimistä. Sarjaa katsottuani en voi olla miettimättä, kuinka paljon tai pikemminkin vähän siinä lopulta on käytetty värikynää. Minulle sarja näyttäytyy realistisena ja siksi kovin jännittävänä. Pintapuolisemmin pidän myös sarjan tyylikkäästä puvustuksesta.

Kahlattuani House of Cardsin loppuun kiinnostuslistan kärkipäästä löytyy esimerkiksi uusi Westworld, josta on kohkattu paljon ja jonka on ennustettu nousevan GoT:n kaltaiseksi huippusarjaksi. Myös Breaking Badista ja The Wiresta olen kuullut paljon hyvää.

Kuten kirjojenkin kanssa, olen huono katsomaan useaa sarjaa yhtä aikaa. Siksi muiden sarjojen on odotettava omaa vuoroaan. Yksi kerrallaan, haha.

Muita hyväksi havaittuja sarjoja, joita olen katsonut:

-Suits
Laki- ja bisnesmaailmaa käsittelevä sarja ripauksella huumoria. Etenkin eka kausi on täyttä kultaa.

-Game of Thrones
Tarviiko tästä edes sanoa mitään? Sarjaan mukaan pääseminen vaatii parin ekan jakson katsomisen, älä tyrmää tai skippaa ekan jakson perusteella! Moniulotteinen ja yksinkertaisesti huikean hyvä sarja.

-The Newsroom
Uutistoimitusta ja mediaa käsittelevä, ajoittain kepeä ja aiheiltaan aina ajankohtainen sarja. Hauskat, kiinnostavat hahmot.

Onko teillä omia lempisarjoja tai löytyykö yhteisiä suosikkeja?

xx,

Anna

2 kommenttia:

  1. Oih, ostin poikaystävälle lahjaksi Game of Thrones tuotantokaudet 1-5, poikaystävä tapitti ne tosi nopeesti läpi, ite en oo vielä kerenny ees aloittaa! :D Pitäis kyllä, oon kuullu niin paljo hyvää! Breaking bad on tosi hyvä, suosittelen :) Aloitettiin myös poikaystävän kans kahtoon Netflixistä The Americans - se on myös huippuhyvä :) Aloitin myös keväällä kattoon tota House of cardsia, mutta sitten se jäi kesän kiireiden jäljiltä kesken, voisin kyllä aloittaa alusta sen katsomisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi, toi The Americans onkin mennyt multa ihan ohi, kiitos suosituksesta! :) Samaten Breaking Bad on ehdottomasti listalla.

      Game Of Thrones on kyllä ehdottomasti katsomisen arvoinen. Mä en ole itse fantasian suurin ystävä, mutta ripaus fantasiaa ei haittaa yhtään, koska juoni ja jaksojen teemat käsittelevät paljon ihmissuhteita, valtaa, moraalia, rohkeutta ja ystävyyttä - teemoja, jotka jokainen meistä tuntee ja jotka ovat läsnä meidän kaikkien arjessa. Mä pidän myös sarjan historiallisesta aspektista. Myös hahmojen kehityskaari on huikeaa katsottavaa! Long story short: suosittelen, haha :D

      Poista