torstai 20. lokakuuta 2016

Uusi lemppari: culottes-housut




Kun aloin viime keväänä bongailla vajaamittaisia, leveitä housuja sekä blogeista että kaupungilta, ensimmäinen ajatus oli luokkaa "ai että, leveät caprit on tehny comebackin. HYI!". Mä, kuten ehkä moni muukin mun ikäluokkaa edustava tyttöihminen, käytin capreja nuorena tosi paljon. Muistelisin, että etenkin peruskoulu oli niiden kulta-aikaa. Kun jossain vaiheessa lopetin niiden käyttämisen, en voinut kuvitellakaan pukevani moisia enää jalkaan. Ei, ei, ei ja ei. Samat fiilikset mulla on myös leveistä housuista, etenkin farkuista. Miss Sixty -fläsärit iskee vaan liian kovaa. Kapeat housut, kyllä kiitos. 

Ehkä se on tää blogien aivopesu, mene ja tiedä, mutta aloin pikkuhiljaa tykästyä kyseisiin housuihin. Viimeinen niitti mun vastusteluille oli, kun näin eräällä ystävälläni täällä Uppsalassa jalassa aivan superhienot culottesit. Ne olivat farkkuja siistimmät, mutta eivät mitkään pukupöksyt. Ne olivat juhlavat, mutta samalla yksinkertaisen tyylikkäät. Mä tiesin, että vähintä mitä saatoin tehdä, oli etsiä moiset jostain ja sovittaa niitä. Olin hieman epäileväinen sen suhteen, sopisivatko tasaisen leveät housut mun vartalolleni. Mulla on aika leveä lantio ja kapea vyötärö suhteessa muuhun kroppaan ja suurin kysymys oli, näytänkö housut jalassa laatikolta. 

Löysin housut Zarasta, vieläpä tosi edullisesti ja melkein hypin ilosta kun sovituskopissa housut istuivat mielestäni mulle hyvin. Housujen korkea vyötärö korostaa, no, just sitä vyötäröä, jolloin laatikkomainen mielikuva katoaa. Ja nyt noi on ihan lempparit. Ne on niin mukavat, että tekisi mieli käyttää niitä joka päivä, mutta ne päällä olo on tyylikäs ja paljon huolitellumpi kuin mitä farkkujen kanssa. Joku on myös erehtynyt luulemaan housuja hameeksi!

Neule on Samsoen&Samsoen tän syksyn mallistoa. Musta tuntuu, että oon nähnyt sen melkein kaikissa mahdollisissa blogeissa, mutta minkäs teet kun se on vaan niin pehmeä päällä. Ainoa miinuspuoli on, että neule on alkanut snadisti nukkaantumaan. Se on toki villan perusominaisuus, ja onneksi paita on elävän värinen, jolloin mahdollinen nukkakin hukkuu meleerauksen sekaan. 

Äiti oli tosiaan käymässä täällä ja meillä oli niin kivaa yhdessä. Käveltiin ja ihmeteltiin paljon ja käytiin tietenkin fikailemassa. Ja juteltiin loputtoman paljon. Äiti myös kärsivällisesti otti nämä kuvat musta, kun pyörittiin Tukholmassa. 





Neule: Samsoe&Samsoe
Housut: Zara
Kengät: Converse
Takki: Zara
Huivi: Acne
Laukku: Furla

Äiti lähti eilen ja vaikka mun olisi kotiin päästyäni pitänyt opiskella saksan tenttiin, mä olin niin poikki, etten kyennyt kuin käymään kirjastossa (pakon edestä, koska oli palautuspäivän dedis), nukkumaan päikkärit ja hakemaan yhden paketin postista. Jouduin aamupäivällä junassa istuessani miettimään pidemmän hetken, että mikäs viikonpäivä tänään oikein onkaan. Onneksi uni auttaa.

Tänään rakas ystäväni tulee kylään ja lauantaina suuntana Helsinki. Jee!

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti