torstai 3. maaliskuuta 2016

Kohti Krakovaa


Olen tämän postauksen julkaisuhetkellä lentokentällä ja matkalla kohti Krakovaa. Osallistun yliopiston ainejärjestömme järjestämään reissuun, joka tänä vuonna suuntautuu Puolan toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Olemme reissussa viisi päivää ja vaikka otankin läppärin mukaan (mulla on yksi lyhyt essee naputeltavana, jonka dedis on matkan aikana, JEE), en uskalla lupailla mitään reaaliaikaisia päivityksiä.

Käymme porukalla Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä ja kaupungin ulkopuolella sijaitsevilla suolakaivoksilla. Itse aion lisäksi vierailla ainakin kahdessa museossa ja lisäksi tahtoisin nähdä Mariankirkon. Olen kaikista kohteista hyvin innoissani, joskin Auschwitziin suhtaudun vähän ristiriitaisin tuntemuksin. Mielenkiintoista nähdä, millä tyylillä oppaamme meille asioista kertoo.

Joka tapauksessa, kulttuurimatka siis tiedossa. Aiomme luonnollisesti myös tehdä empiiristä tutkimusta maan oluiden hintatasosta (sama suomeksi: juoda halpaa olutta).

Krakovassa on sitäpaitsi ollut viime päivinä jopa +10 astetta, joten siellähän on melkein lämmin!

Ihanaa loppuviikkoa, palataan "livenä" viimeistään ensi viikolla!

xx,

Anna

5 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa reissua teille! :-)

    (Taas hauskaa yhteensattumaa, vai onko? Nimittäin juuri tänään tein kirjallisen hakemuksen hissan opelle erikoisesta historian 3. kurssista, johon on yhdistetty historia 9. kurssi (holokaustin erikoiskurssi, jota ei varsinaisesti enää ole) ja kurssin aikana käydään juurikin tuolla Auschwitz-Birkenau keskitysleirillä..? :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nauruhymiö viitaten toki tähän sattumaan, ei missään nimessä Auschwitzin keskistysleiriin..

      Poista
    2. Kiitos Vilma, reissu oli huikea (joskin myös väsyttävä, mutta eikö tuollaiset reissut aina ole, haha?). :)

      Ja ai vitsi, toi kurssi aloitettiin kun mä olin jo kirjoittanut ulos Kalliosta, muuten olisin varmasti itsekin käynyt sen. Niina varmaan vetää sitä, tai näin kuvittelisin? Joka tapauksessa, hauska yhteensattuma indeed! :D

      Poista
    3. Voi harmi! No, onneksi matkailemaan pääsee muutenkin ja pääsit yliopiston kautta tonne! Ja jep, Niinahan se täällä tätä hoitaa (pakko sanoa, että mun fave teacher of all time!!). :D

      Poista
    4. Joo, Niina oli/on huippu! Mä tykkäsin kyllä aikoinani myös Jarista, sen kuivakka huumori iski muhun ihan satasella! :D

      Poista