maanantai 29. helmikuuta 2016

You go Leonardo!



William: Any favorites among the 22 (films)?
12-year-old actress: Working with Leonardo.
William: Da Vinci?
12-year-old actress: DiCaprio.

Tunnistatteko lainauksen? Se on eräästä kivasta, romanttisesta hömppäkomediasta.

Päivän ilahduttavin uutinen on, tietenkin, Leonardon Oscar-patsas parhaasta miespääosasta The Revenant -leffasta. Musta melkein tuntuu, että koko maailma ja internet olivat pienen kollektiivisen hetken täydellisen onnellisia Leon vihdoin saatua ansaitsemansa pystin, koska kukapa ei olisi sitä Leolle suonut.

Katsottiin Oscarit suorana viime yönä toisen siskon kanssa, joskin kyllä torkuttiin melkein puolet gaalasta. Kun heräsin tänään aamulla yhdeksän jälkeen mennäkseni luennolle, en aluksi tiennyt, mikä päivä on. Luulin, että on lauantai, mutta sitten tuli fiilis, että vastahan lauantai oli. Ja sitten palasin todellisuuteen.

Yhtä kaikki, olen maailman iloisin Leon puolesta. Leo oli mun ensimmäinen ja oikeastaan ainoa todellinen julkkisihastus. Titanic sai ensi-iltansa kun mä olin seitsemän. En saanut tuolloin mennä katsomaan sitä, mutta luin Koululaisesta (!! paras lehti) kaikki elokuvaa käsittelevät jutut ja ripustin leffan julisteen seinälleni. Haaveilin pitkään, että jonain päivänä menisimme naimisiin (nää on just näitä realistisia pikkutyttöjen tulevaisuuden unelmia). Hääunelmista olen luopunut vuosia sitten, mutta Leonardoa ja hänen uraansa olen aina seurannut palavalla mielenkiinnolla.

Leonardo DiCaprio on mielettömän monipuolinen ja lahjakas näyttelijä ja on hienoa, että hän sai myös alan suurimman tunnustuksen asian johdosta. Ei sillä, että hän olisi sitä ammattitaitonsa tiedostaakseen tarvinnut.

Mutta hän jos kuka on todella ansainnut sen.

Ihanaa ja aurinkoista maanantaita!

xx,

Anna

PS. Gif Vanity Fairin sivuilta

PPS. Lainaus on Notting Hill -elokuvasta.

2 kommenttia:

  1. Täällä myös yksi Leon puoltaja! Nuoruuden (edelleen sukat pyörivät jaloissa) julkkisihastuksesta taisi minunkin mielenkiintoni häntä kohtaan syttyä. Upea persoona, joka on raivannut tiensä varsin vaatimattomista olosuhteista maailman huippunäyttelijöiden kaartiin. Valkokankaiden ohella hänen työnsä ympäristönsuojelun parissa on varsin inspiroivaa. On mahtavaa, että hän hyödyntää tunnettavuuttaan ja vaikutusvaltaansa yhteisen hyvän puolesta. Kuten otsikkoon kiteytit: You go Leo!

    Mukavaa kevättä! :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiia! Mä tiesin, etten oo ainoana Leo-fanclubissa! Myös mua inspiroi paitsi Leon lahjakkuus, myös miehen tekemä työ yhteisen hyvän puolesta. Olen aina kelannut, että Leo kuuluu aivan varmasti siihen osaan niistä Hollywoodin superjulkkiksista, jotka ovat myös oikeasti kaikin puolin hyviä tyyppejä.

      Ihanaa kevättä sulle myös! :)

      Poista