Vuoden viimeinen

Vesi kiehuu vedenkeittimessä, joka napsahtaa pois päältä. Nousen keittämään itselleni kupillisen kahvia. Kaadan vastajauhetun kahvin aeropressiin ja veden perään. Sekoitan, silmäilen sekuntikelloa ja tuoksuttelen uuttumassa olevaa kahvia. Touhuamiseen kuluu noin kolme minuuttia, kuten aina ennenkin.

On vuoden 2015 viimeinen päivä.

Joulu ja välipäivät kuluivat rauhallisesti, jopa ne reilut 1000 kilometriä, jotka istuin erinnäisissä kulkuvälineissä noiden seitsemän päivän aikana, jotka olin poissa kotoa.

Vietin joulua välipäivineen rakkaiden huomassa. Maanantaiaamuna palasin Helsinkiin, mutta en viihtynyt kotona paria tuntia kauempaa vaan riensin vielä vuorokaudeksi takaisin Kehä III:n ulkopuolelle, tällä kertaa poikaystävän kainaloon.

Vuodenvaihteeseen liittyvä juhlafiilis on alkanut nostaa päätään, mutta ennen kaikkea olo on edelleen joulun jäljiltä kovin rauhallinen. Tai ehkä rauhallinen on väärä sana.

Seesteinen. Sitä mä olen juuri nyt. Seesteisen onnellinen, to be precise.

Olen menossa ystävien kanssa vanhan koulukunnan kotibileisiin, mutta kuluneen aamu- ja iltapäivän olen viettänyt lähinnä itsekseni. Pohdiskellen kulunutta vuotta ja kaikkea sitä, mitä se on tuonut tullessaan. Ajatuksissa ovat olleet myös huominen ja kaikki sen jälkeiset päivät. Suuntaan kohti alkavaa vuotta odottavaisena, hiukan jännittyneenäkin, mutta ennen kaikkea luottavaisena. Luottavaisena siihen, että onni, vaikka sitä olisikin jo saanut roppakaupalla, ei siltikään lopu maailmasta kesken.

Näin tänään lauseen, joka mielessäni toivotan teille kaikille hauskaa vuodenvaihdetta ja paljon hyviä, kauniita asioita uudelle vuodelle!

"And I've realized that The Beatles got it wrong. Love isn't all we need - love is all there is."

xx,

Anna