maanantai 23. marraskuuta 2015

Maanantai-ihanaa


Teknisten ongelmien (läppärin laturi taisi nyt heittää veivinsä lopullisesti ja en ole ehtinyt hankkia vielä uutta, joten datailen aina silloin kun saan lainata naapurissa asuvan vaimokkeen eli parhaan ystäväni laturia) ja yleisen kiireen takia eilinen sunnuntaihauska jäi postaamatta. Vietettiin Stadissa kyläilemässä olevan siskon kanssa sunnuntai äidin luona ja myöhästelevien junien takia oltiin takaisin täällä mun luona vasta hiukan yhdentoista jälkeen illalla. Oltiin siskon kanssa melkoisen väsyneitä pilkkuun asti venähtäneen edellisyön jäljiltä ja kikateltiin koko junamatka erilaisille meme-kuville ja toistemme snapchat-videoille. Siinä väsymystilassa ei paljon enää käynyt mielessä läppärin avaaminen, kun vihdoin päästiin kotiin.

Sunnuntaihauskan sijaan tänään onkin vuorossa maanantai-ihanaa:

Vol. 1

*Stockan jouluikkuna

Tänään töistä kotiin kävellessä poikkesin Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmauksesta löytyvän jouluikkunan luona ensimmäistä kertaa ja lopulta päädyin ihailemaan ja katselemaan ikkunaa aivan tolkuttoman pitkään. Kaikki väsymys ja stressi huuhtoutuvat pois kun ympärillä soi taianomainen musiikki ja ikkunasta löytyi vaikka ja mitä suloista ja söpöä. Mä rakastan rakastan rakastan Stockmannin jouluikkunaa ja joka vuosi se on ihan yhtä ihana.

Vol. 2

*brysseliläisten kissa-twiitit

Brysselin tämänhetkinen tilanne ei varmaan ole mennyt keneltäkään ohi. Kaupungissa on voimassa korkein mahdollinen terrorivalmiustila ja paikka kuhisee poliiseja. Koulut ovat kiinni ja metrokaan ei taida kulkea. Belgian poliisi vetosi kansalaisiinsa, etteivät nämä esimerkiksi twiittaisi poliisin liikkeistä, jotta terroristiepäillyt pysyisivät informaatipimennossa.

Ja millä mielettömällä tavalla paikalliset poliisin pyyntöön vastasivatkaan:

Twitter täyttyi #BrusselsLockdown-hashtagilla jaetuista kissakuvista.



(Kuvakaappaus Hesarin aiheeseen liittyvästä uutisesta. Kannattaa lukea, satavarma hyvän mielen uutinen!)

Juuri tätä ihmisyys on parhaimmillaan ja kauneimmillaan. Sitä, että taistellaan yhdessä pahaa vastaan. Vaikka sitten "vain" kissakuvien avulla.

Nämä kaksi asiaa ovat tehneet minut tänään hyvin iloiseksi, toivottavasti ne piristävät teitäkin.

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti