perjantai 28. elokuuta 2015

Fuksi-Annan seikkailut eli yliopiston orientaatioviikko

Yliopiston päärakennus, jossa meidän luennot pääasiassa pidetään.

Ensimmäinen yliopistoviikko alkaa olla takanapäin. Jotenkin uskomatonta.

Itse opinnot alkavat tosin vasta ensi viikolla ja tää viikko onkin kulunut lähinnä kanssaopiskelijoihin, kampukseen ja proffiin sekä lehtoreihin tutustuessa.

Vaikka "virallinen" orientaatioviikon osuus alkoi vasta tiistaina, me uudet opiskelijat tavattiin toisemme ja tutorit jo viime viikon sunnuntaina. Mua jännitti aika lailla kun kävelin tapaamispaikalle, mutta yritin ajatella, että ihmisiä nekin vain on ja ehkä niitäkin jännittää.

Maanantaina kierrettiin kampusta ja rakennuksia tutoreiden kanssa ja yritettiin muistaa toistemme nimiä.

Tiistaina meillä oli humanistisen tiedekunnan tervetulo-tilaisuus ja myös rehtori toivotti meidät tervetulleeksi. Ja kun mä päärakennuksen vanhan puolen juhlasalissa istuessani tajusin, että mä ihan oikeasti opiskelen nyt yliopistossa, sydän meinasi haljeta ylpeydestä, jota itseäni ja opinahjoani kohtaan tunsin. Mä olen haaveillut (yliopisto-)opiskelusta niin monta vuotta ja nyt mä vihdoin elän unelmaani.

Mä tunnen vihdoin olevani siellä, minne kuulun. Ikään kuin perillä, vaikka tästähän se matka vasta alkaa. Tai ainakin ihan uusi vaihe. Ja tää tuntuu hyvältä. Niin monta vuotta mä haahuilin ja etsin omia mielenkiinnon kohteitani, yritin ja kokeilin, mutta mikään juttu ei tuntunut omalta. Ja se turhautti, välillä niin paljon että teki mieli huutaa ja raivota maailmalle. Mä olen aina palanut halusta jatkaa opintojani, mutta miten olisin voinut, kun en tiennyt mitä tahtoisin opiskella. Yksi toisensa jälkeen kaikki muut tuntuivat löytävän oman juttunsa, mutta minä en. Epätoivoisina hetkinä sorruin ajattelemaan, että ehkä mä en koskaan löydä sitä omaa juttuani, että ehkä en vain ole tarpeeksi kiinnostunut mistään. Että ehkä musta ei ole yliopisto-opiskelijaksi, että en ole tarpeeksi fiksu.

Onneksi mun sisimmässä asuu tiukka optimisti, joka ei luovuttanut ja joka uskoi siihen, että kaikella on aikansa ja paikkansa.

Mun aikani oli nyt ja mun paikkani on yliopiston humanistinen tiedekunta ja siellä yleinen kirjallisuustiede. Ja mä olen niin onnellinen. Mun HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma, joka tehdään kandin tutkintoa varten) on jo about valmis, on ollut jo monta päivää, vaikka virallisesti meille näytettiin tänään miten sen laatiminen kannattaa aloittaa. Joku ollut pikkuisen innokkaana täällä. Tietenkin paljon asioita voi tapahtua, mutta mulla on selkeänä mielessä oman kandivaiheen ääriviivat ja se, millaisen tutkinnon tahdon itselleni rakentaa. Toivon, että jos kaikki menee hyvin, kahden vuoden päästä tähän aikaan olen valmis kandi ja pääsen aloittamaan maisterivaiheen opinnot.

Meitä kirjallisuustieteen fukseja on vain 20 eli ollaan aika pieni ryhmä. Pienehkössä oppiaineessa on etunsa, sillä esimerkiksi keskiviikkona meille oltiin järjestetty kahvitilaisuus, jossa tavattiin oppiaineen henkilökunta eli meidän lehtorit ja professorit. Henkilökunta esittäytyi ja kertoi kukin vuorollaan itsestään ja sen jälkeen me fuksit esiteltiin itsemme yksi kerrallaan. Vaikka en oleta, että maikat muistavat meidän nimiä tai mielenkiinnon kohteita, tuntuu kivalta, ettei ehkä myöskään ole mitään täysin kasvotonta opiskelijamassaa.

Meillä oli myös aikaa "vapaaseen jutusteluun", kuten vanhin professori asian leikkisästi ilmaisi. Keskusteltiin maikkojen kanssa opiskelusta ja sivuaineista, juotiin kahvia ja mutusteltiin tarjolla olleita pikkusyötäviä. Tunnelma oli ihanan lämminhenkinen.

"Koulupäivien" jälkeen menoa ja meininkiä on riittänyt joka ilta. Meillä on huikeat tutorit, jotka ovat järkänneet meille ohjelmaa ja tehneet parhaansa, että kotiutuisimme ryhmään ja yliopistolle. Torstai-iltana kun saavuin suoraan töistä Kallio-kierrokselle ja otettiin ryhmäkuva, toinen tutoreista mainitsi hymyillen heidän odottaneen minua ennen kuvan ottamista "että kaikki pääsee kuvaan".

Ensimmäistä kertaa tällä viikolla mulla on tänään oikeasti monen monta tuntia omaa aikaa. En ole esimerkiksi tiskannut viikkoon mutta enpä kyllä ole ollut kotona aiheuttamassa tiskiäkään. Olen myös jo useamman päivän haaveillut tän postauksen kirjoittamisesta, mutta kun aikaa ei ole ollut, niin what you gonna do.

Meillä on huomenna ekat fuksiaiset (ja sen jälkeen vielä, hetkinen, kolmet edessä. On tiedekunnan fuksiaiset, meidän laitoksen fuksiaiset, oppiaineen fuksiaiset, koko yliopiston fuksiaiset... Näitä riittää!) ja tosiaan, ensi viikolla alkaa ekat luennot! Odotan niitä innolla.

Huomisten fuksiaisten jälkeen skippaan kuitenkin mitä luultavimmin jatkot ja liityn pikkusiskon ja kumppaneiden seuraan. Sisko palaa huomenna reissaamasta ja viettää viimeistä Helsinki-viikonloppuaan ennen sunnuntain muuttoaan vähän pohjoisemmaksi. Ihanaa (ja tunteikasta, tv. vakkarikyynelehtijä) laatuaikaa lienee siis luvassa.

Ehkä se kävi jo tekstistäkin ilmi, mutta mulle kuuluu tosiaan todella hyvää. Elän kaikin puolin todella onnellista aikaa elämässäni juuri nyt.

Seuraavaksi laitan perjantai-musaa soimaan, tiskaan vähän ja lähden salille.

Ihanaa alkavaa viikonloppua murut!

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti