perjantai 5. kesäkuuta 2015

Nostalgista aamutreenaamista


Vaikka mä rakastan nukkumista yli kaiken ja aikaiset aamuherätykset tuottavat aika ajoin melkoista tuskaa, niin pakko se on myöntää, että on aikaisin heräämisellä kyllä puolensakin.

Tulin myöhään eilen illalla tänne äidin luo vanhaan kotikaupunkiini ja koska kävin tiistaina ripsihuollossa, oli jätettävä keskiviikon urheilut välistä ja eilen skippasin treenin puhtaasti aikatauluongelmien vuoksi. Ripsipidennysten täytyy antaa "kuivua" suunnilleen vuorokausi huollon jälkeen ja vaikka en suihkussa käydessä kastelisi naamaani, en tahdo ottaa riskiä, että suihkusta tuleva vesihöyry vahingoittaisi näitä jotenkin.

Kaipasin kuitenkin salille, joten niinpä tänään aamulla äiti herätti mut klo 6.50 ja heitettyäni äidin töihin, suuntasin uimahallin kuntosalille. Oli ihana, aurinkoinen, rauhallinen aamu ja voi sitä nostalgian määrää, kun kävelin alas uimahallin mäkeä.


Kyseisessä hallissa ja etenkin sen 25 metrin altaassa vietin kilpauintivuosinani niin paljon aikaa, että halli tuntui usein toiselta kodilta. Jokainen hallin nurkkaus oli tuttu kuin omat taskut. Rakastin uimahallia, uimista, treenejä, sitä siniseltä näyttävää vettä. Yläkerran kioskia, niitä ruskeita laattalattioita, välinekoppia, josta haettiin laudat ja pullarit.

Vaikka monet asiat muuttuvat, kyseinen uimahalli on edelleen aivan samannäköinen. Tutut kaapit pukuhuoneessa ja kaappien ovissa edelleen ne pyöreät numerolätkät. Sama vanha, oudon- mutta silti niin tutunnäköinen suuri seinämaalaus ison altaan päädyssä.


Jos olisin ollut yhtään fiksumpi pakatessani eilen, olisin ottanut uikkarit, lakin ja lasit mukaan. Mutta koska en ollut, tyydyin katselemaan haikeana allasta ja suuntasin yläkerran salille.

Lähtiessäni tuntia myöhemmin seisahduin hallin käytävällä hetkeksi ja imin itseeni kloorin tuoksua. Toiset eivät voi sitä sietää, minä puolestani rakastan. Olinpa missäpäin maailmaa tahansa, kloorin tuoksu saa aina olon tuntumaan kotoisalta: vedessä olen kuitenkin omassa elementissäni, siellä olen vahvimmillani ja omimmillani.

Tuntuu samaan aikaan uskomattoman hienolta ja järjettömältä, että kello ei ole vielä edes yhtätoista ja mä olen jo treenannut, syönyt ja käynyt suihkussa (teille, jotka olette tehneet saman jo ennen kello kahdeksaa aamulla, en voi kuin nostaa hattua). Kuten sanoin, mä olen maailman huonoin aamuherääjä, mutta tähän voisi kuulkaa tottua. Tarvitsen vain jonkun kiskomaan itseni ylös sängystä, kunnes olen saanut harjoitettua tahdonvoimaani tarpeeksi.

Että jos näkyy tai kuuluu kivannäköisiä ja ennen kaikkea aamuvirkkuja kaksilahkeisia, vinkatkaas tänne.

xx,

Anna

2 kommenttia:

  1. Oon pidemmän aikaa jo seuraillut sun blogia ja täytyy sanoa, että tää on yks mun suosikeista ja sun kirjotukset saa aina hymyn huulille. :) Sulla on niin ihanan positiivinen ja aurinkoinen elämänasenne, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jukra, KIITOS :) Tulin just pitkän päivän jälkeen kotiin ja tuli ihan superhyvä fiilis tän kommentin luettuani! En voi lakata ihmettelemästä, miten huikeita ja ihania tyyppejä siellä ruudun toisella puolella on. :)

      Poista