maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kesän alku täynnä hyvää kiirettä (+ yksi huikea video)


Huhheijaa, se on nyt kuulkaa kesäkuun alku!

Tarkoitus oli tänään lähteä töiden jälkeen treenailemaan mutta kun vanha, nykyään ulkomailla asuva ystävä soittaa ja kertoo kotiutuneensa taas kesäksi Stadiin, ei puhettakaan että laittaisin treenamisen ystävän näkemisen edelle. Ei muuta kuin lisää kuivashampoota tukkaan, tsekkaus peiliin ja ovesta ulos. Kesällä on parasta, kun ei tarvitse välittää aikatauluista (duunivuoroja lukuunottamatta) ja ex tempore -mikätahansa onnistuu lähes poikkeuksetta.

Mulla on ollut mitä ihanin kesän alku. Olen viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa ja muun muassa duunipossen kanssa saatiin tossa eräs perjantai-ilta toukokuun loppupuolella idea uintireissusta Espooseen. Niinpä pakattiin itsemme kollegan autoon ja huristeltiin Espoon Kuusijärvelle - keskellä yötä. Vaikka motarilla oli hiljaista, autossa raikuivat vanhat ruotsihitit (yksi mun tän kesän tavoitteista on opetella Sommartiderin sanat ulkoa) ja pikkuruisen järven vesi oli lämmintä kuin linnunmaito. Talviturkin heittäminen ei ole koskaan ollut noin hauskaa. Huudeltiin järvelle ja kuunneltiin kaikua, kelluttiin ja yritettiin ottaa salamakuvia. Kun pukeuduttiin (alusvaatteet ovat ennenkin ajaneet asiansa uima-asuna), olo oli samanlainen kuin pienenä, kun piti pukea vaatteet märän uikkarin päälle. Kesäyö oli onneksi lämmin (ja autossa toimiva lämmitys). Kun me päästiin takaisin Helsinkiin, haettiin hodarit kolmannesta katukärrystä, joka nähtiin. Simppeliä, mutta juuri tuolloin parasta mitä kuvitella saattaa. Kädet edelleen ketsupista tahmaisina päätettiin mennä johonkin katsomaan auringonnousua. Ajeltiin ympäriinsä ja lopulta päädyttiin Tervasaareen. Mä en muista milloin viimeksi olen oikeasti katsonut auringon nousevan puiden takaa, vähä vähältä kasvaen isommaksi. Tuntui hienolta, että yleensä niin puhelias porukkamme hiljentyi nousun katselun ajaksi, aivan kuin yhteisestä päätöksestä. Aamukuudelta kotiin hiipiessäni olin väsynyt, mutta kovin onnellinen.

Alkukesä on ollut töiden lisäksi aikamoista univelkojen keräämistä. Mutta kun koko ajan sattuu ja tapahtuu niin paljon, että mielummin tingin yöunista (etenkin nyt kun niillä ei ole esimerkiksi opiskelujen kannalta oikeastaan mitään väliä) kuin skippaan korttipeli-illan, juoruilumomentin, koko yön kestävän hippailun tai yhteisen kokkailu- ja safkailuhetken ystävien kanssa.

Oon myös ehtinyt käydä siskojen kanssa tsekkaamassa niin Justin Timberlaken kuin Miley Curyksenkin keikat. (Mileyn keikalle en olisi eksynyt, ellei eräs ystävä olisi tarjonnut saamiaan lippuja.) Ensimmäisen arvio kymppi plus plus, kyseessä oli ehkä magein keikka miesmuistiin, JT on ilmiömäinen live-esiintyjä. Mileylle antaisin ehkä kasi puolen. Neiti Curyksellä oli provosoiva, mutta omalla tapaa näyttävä show, mutta koska en itse ole kovin tuttu neidin tuotannon kanssa, mun henkilökohtaisen pankin räjäytti illan viimeinen encore: Party in the U.S.A! Mä toivoin koko illan, että se soisi ja voi sitä riemua kun kappaleen alkutahdit lävähtivät soimaan!

Mulla on tänä kesänä reilut kaksi viikkoa lomaa töistä parissa osassa ja ensimmäinen lomaviikko häämöttää jo. Suunnitelmia ei ole, mutta mieli halajaisi maalle. Myös äkkilähtö jonnekin ulkomaille kiinnostelisi. Mutta stressiä lomasuunnitelmista, tai suunnitelmattomuudesta sen puoleen, en aio ottaa.

Oi ja hei! En tiedä onko konsepti nimeltä ToosaTV teille tuttu, mutta jos ei ole, niin suosittelen tutustumaan! Parodian kuninkaalliset Niko La ja Cristal Snow tehtailevat joka maanantai parodiaa ajankohtaisista tv-ohjelmista, useimmiten tosi-tv-sellaisista. Ja jos ette vielä arvanneet, NIIN KYLLÄ, tällä viikolla ToosaTV esittää:

Au pairit kotiorjina Lontoossa!

Mulla on tota kuvailemaan vain yksi sana: HUIKEE.

Videon pääsee halutessaan katsomaan täältä (yritin upottaa sitä tähän - en onnistunut. Tekniikkatunari kuittaa). Tää pelasti mun kaoottisen maanantain, sitä huutonaurun määrää töissä kun katsoin tän ekan kerran. Mä nauroin ihan vedet silmissä. Ahahahhahaha. Niko ja Cristal on mielettömiä tyyppejä (ja niin lahjakkaita. Ja muuntautumiskykyisiä. Ja komeitakin vielä. Siis ihania miehiä.).

xx,

Anna

ps. Missäpäin Helsinkiä on parhaat mestat auringonnousun tsiigailulle? Jättäriltä on kuulemma mielettömät näköalat auringonlaskua ajatellen, mutta en tiedä toimiiko se myös nousun katseluun. Vinkeille iso arvostus!

6 kommenttia:

  1. Oi ku kiva kuulla susta taas! Noi sun listaamat jutut on niin ihanan kesää, että taas muistaa miks on ikävöinyt tätä vuodenaikaa syyskuusta asti. Samoilla fiiliksillä mennään!

    Hyvää lomaa :)

    ps. jättäriltä näkee auringonnousun ihan yhtä huikeena kuin laskunkin, voin allekirjoittaa tän sinne usein kivunneena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäfiilikset on parasta ja KIITTI huikeesti tosta Jättäri-vinkistä, pakko tsekata sieltä ainakin yksi auringonnousu tän kesän aikana :)

      Poista
  2. Oot kyllä tosi nätti ja ehdoton lemppari au pairit-ohjelmassa! :) Onks sulla instagramia, ois kiva seurailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olipa kivasti sanottu, kiitos! :) Onhan mulla kyseinen tili, @annastrawberryy -nimimerkin takaa löydyn instan ihmeellisestä maailmasta :D

      Poista
  3. hakeeko hilla taas au pairiks? ihan ku oisin törmänny sen profiiliin aupair worldissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, joten ikävä kyllä tässä kysymyksessä en osaa auttaa. :)

      Poista