perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sairastelua kaikilla mausteilla ja koko rahan edestä


Flunssa ei todellakaan ole takana. Tänään aamulla luovutin tän huonon olon kanssa ja kävin lähiterkkarissa.

Kelasin, että mulla on ehkä joku pieni kurkkupöpö, sen verran monta päivää tää kurkku on jo kiukutellut. You know, mä olin ihan varma, että mulla on tyyliin joku pitkittynyt yskä.

No sitten terveydenhoitaja kertoi mulle, että mulla on 39 astetta kuumetta, tulehdusarvot koholla ja kurkku on tulipunainen. Ennen kuin mä tajusinkaan, hoitaja kertoi laittaneensa mut eteenpäin lääkärille. Ja mulla ei edes ikinä ole kuumetta!

Olin kuluttanut (lue: tuijottanut lattiaan koska energia ei riittänyt edes lehtien pläräilyyn) terveyskeskuksen penkkejä yli kolme tuntia kun mut vihdoin kutsuttiin lääkärille ja olin aika poikki. En tiedä ketä pitää kiittää siitä, että mulle osui sellainen ihana nuori naislääkäri, joka oli aidon huolestunut mun voinnista. Mä tärisin siinä tuolissa istuessa ja lopulta myös maailman sydämellisimmän kuuloisen "Millainen sun vointi muuten on?" -kysymyksen jälkeen aloin itkeä, koska se kaikki oli vaan liikaa: mun väsymys ja loputtomalta tuntuva fyysinen huono olo yhdistettynä siihen, että joku täysin vieras ihminen osoittaa lämpöä ja välittämistä. Kun suomalaiseen tapaan pyysin kyyneleitäni anteeksi, tämä nainen katsoi mua silmiin ja sanoi "kyllä täällä saa itkeä". Hyvä etten purskahtanut uudelleen itkuun. Ihana, ihana lääkärinainen.

Lopullinen tuomio: mulla on joko keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuumetta. Lääkärini kävi kysymässä parilta eri kollegaltaan mielipidettä asiaan, mutta eivät hekään olleet ihan varmoja. Mä sain kuitenkin antibiootit ja nyt vaan toivon, että ne potkaisee mahdollisimman pian.

Mulla on ihan kamalasti tekemättömiä hommia (sekä blogiin liittyviä että sen ulkopuolisia), mutta ei auta, nyt on laitettava oma terveys ykköseksi.

Niinpä menen takaisin nukkumaan. Mä olen kuitenkin ollut jo kolme tuntia putkeen hereillä.

Toivottavasti teillä muilla on luvassa terveempi ja vilkkaampi viikonloppu!

xx,

Anna

8 kommenttia:

  1. Voi ei! Kaikki sairastaminen on kurjaa ja vaikka sitä lohduttautuu sillä et on ookoo elää jäätelöllä ja kattoo koko netflix tyyliin läpi, niin on se kurjaa silti. Toivon kovasti että paranet pian ja ettei keuhkokuume ole diagnoosina! Nyt parantelet ittees ja koita nyt jaksaa, eikä tarvii todellakaan tuntee huonoo omatuntoa blogista tai muista tekemättömistä hommista, ne kyllä voi hyvin odottaa.

    https://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&docid=V-gUZGwI_bHTNM&tbnid=cpG7NIl8iXXIrM:&ved=0CAUQjRw&url=http%3A%2F%2Fperezhilton.com%2Ftag%2Fget_well_soon%2Fpage%2F2%2F&ei=yadbU_joNYHsygPfy4HoCA&bvm=bv.65397613,d.bGQ&psig=AFQjCNFK7jF_Ja5uCtR6-kLyno4WOlJDMw&ust=1398602048104629 tässä sulle biebsu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, en kestä tota Justinia, miten liikkis :') Oon aika varma, että nää antibiootit puree joten eiköhän tästä toivuta - hitaasti, mutta varmasti. Kiitos linkistä JA paranemistoivotuksista <3

      Poista
  2. Tsemppiii!!! <3 Parane pian! Lähetän parantavia tuulia sinne päin! (En tosin tiiä, kuinka kiitollinen oisit pohjoistuulista.)
    + Pidä mielessä, että AINA, ihan aina on tekemättömiä hommia, koska nehän ei tekemällä lopu. Mut loppupeleissä niillä ei oo mitään merkitystä, mut sun terveydelläpä on! (Olipa ihan hirveen tönkköisesti muotoiltu virke, syytän sitä, et oon herännyt 3:45.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki parantavat voimat otetaan avosylin vastaan, joten kiitos niistä<3 Plus että olipas muuten hyvin järkevästi sanottu, koska toihan on ihan totta! AINA on jotain mitä vois tehdä. Mähän koin tässä melkein ahaa-elämyksen. Ja ei ollut musta yhtään tönkköisesti muotoiltu virke, sen sijaan propsit sanan "tönkköinen" käytölle, otan ton myös itse käyttöön asap!

      ps. Onks ne pohjoistuulet jotenkin kylmiä? tv. ois voinu näköjään opiskella mantsaa vähän ahkerammin, hehe
      pps. 3.45? SAY WHAAAAAT? Tsemiä sulle myös, toivottavasti ei oo mikään vakkariherätysaika!

      Poista
  3. Voi ei...parane pian!:) Ja kyllä muakin varmaan itkettäisi tuossa tilassa.Syö jätskii,juo teetä ja kato frendejä se aina helpottaa mua ku oon kipee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, enköhän mä ole jo voiton puolella :) Teetä on kyllä tullut litkittyä kun sisko toi paketin teetä tullessaan ja keitti mulle jotain omaa "superteejuomaa, joka parantaa".

      Poista
  4. Voi ei! Paranemisia sulle! Sitten kun oot terve niin yritetään taas treffata! :)
    Kato paljon söpöjä pupukuvia ni tervehdyt ihan tositosi pian!
    http://fuckyeahbunnies.tumblr.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä IHANA sivusto ja miksi mä en ole tiennyt tosta aikaisemmin! Meni välittömästi kirjanmerkkeihin, IHANA! Kiitos!<3 (Sekä sivuvinkkauksesta että paranemistoivotuksista)

      Ja joo, ehdottomasti treffataan jahka energiatasot vähän nousee! :)

      Poista