perjantai 28. helmikuuta 2014

Eläinihastushauskutuksia


Aika palata kuuttien pariin ja tehdä pikakatsaus siitä, kuinka pienet, aivan näinä päivinä syntyvät ystävämme äiti- ja isä-norppineen voivat. Iloksenne mulla on asian tiimoilta hyviä uutisia!

Riemunkiljahduksilta ei nimittäin voinut välttyä kun rakas ystäväni linkkasi mulle toisen ison iltapäivälehden pari päivää sitten julkistaman artikkelin siitä, että kuuttien pitäisi selvitä! Maailma on hienoja ihmisiä täynnä ja usko ihmiskuntaan vähintäänkin palautettu (mulla se ei tosin kovin herkästi edes horju), kun sain lukea, että yli sata vapaaehtoista on ollut kolaamassa apukinoksia norppa-äitejä ja kuuttivauvoja varten.

JEE!

Pesiä ei tietenkään ole käyty tarkastamassa, etteivät synnyttävät norpat häiriinny, mutta vahva toivo elää, että kuutteja oletetaan syntyvän normaalit 60 ja mikä parasta, että jopa kaikki selviäisivät hengissä!

JEE!

Runoilin pienen värssynkin tilanteen kunniaksi: Ollos huoleton, kuutit turvas on! Tiedä sitten, mistä lie biisistä inspiroiduin.

Mulla on kaikki sormet ja varpaat ristissä ja peukut pystyssä kuuttien puolesta.

Lisäksi mä löysin aivan käsittämättömän hauskan kani-sivun internetin syövereistä:

Stuff On My Rabbit

Nimi kertoo kaiken. Kani (toim. huom. aivan hirmuisen söpö kani) ja asioita kanin "päällä" (ei hätää, kania ei ole vahingoitettu). Nauroin tolle vatsani kipeäksi ja vielä viidennelläkin katselukerralla mä vaan jaksoin kikattaa sille. Mutta mähän olen tunnetusti henkilö, joka on maailman helpoin saada nauramaan. Toivottavasti kuvat saavat edes suupielet siellä ruudun toisella puolella kääntymään ylöspäin.

Kivaa ja iloista viikonloppua!

xx,

Anna

ps. Jos otsikko ei saanut sun kieltä solmuun, virtuaalinen high five täältä!

pps. Alkuperäisen kuutti-uutisen voi halutessaan lukea täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti