keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Apeuspäivä, mutta onneksi se on ohimenevää


Mä olen jotenkin ollut ihan loppu tänään. Mulle tulee aina välillä, sanotaan että kerran kuukaudessa tällaisia päiviä, kun oon vaan puhki. Oon väsynyt ja apea ilman mitään kunnollista syytä. Voimia ei tunnu löytyvän mihinkään, eikä mikään oikein jaksa innostaa niin kuin yleensä.

Jos olisin saanut valita, olisin nukkunut koko päivän, enkä varmasti olisi poistunut talosta ennen kuin olisi pitänyt lähteä hakemaan lapsia koulusta, mutta meidän siivooja tuli tänään ja jotenkin tuli inhan ahdistunut olo, kun ei saanut olla yksin.


Niinpä raahauduin kaupungille kävelemään, ulkona oli kuitenkin mielettömän kaunis sää. Sinänsä huvittavaa, koska siellä en todellakaan ollut yksin. Mutta silti sain olla rauhassa. Mun ei tarvinnut puhua kenellekään ja sain olla itsekseni omien ajatusteni kanssa.

Erään kosmetiikkamyyjättären kanssa kävin kuitenkin lyhyen keskustelun, jonka tuloksena poistuin kaupasta Cliniquen cc-voiteen kanssa. Mä en tykkää meikkivoiteista, koska musta tuntuu aina että mulla olisi paksu maski naamalla kun käytän niitä (it's only in my head, tiedän). Rakastan keveyttä ja luonnollisuutta, mitä omaan meikkiin tulee. Mun vanha bb-voide (jota olen sitäkin sekoitellut kosteusvoiteeseen, koska sekin tuntui yksinään liian paksulta) vetelee viimeisiään ja jotain pientä tasoitusta mäkin kuitenkin kasvoilleni kaipaan. Katsotaan miten ton kanssa käy.

Kiertelin kauppoja, mutta en etsinyt mitään. (Paitsi mustia nahkahousuja!) Ostin hyvänmakuisen halloum-juusto-patongin, jota mutustin tyytyväisenä junassa matkalla kotiin.


Jotenkin itse miellän nää apeuspäivät sellaisiksi "energiankeruupäiviksi". Mä olen kuitenkin 95% ajasta hyvin iloinen, pirteä ja naiivin innostunut suunnilleen kaikesta. Mut tekee iloiseksi lehtien läpi siivilöityvä auringonpaiste, lintujen laulu, taivaalla näkyvä lentokone, rakkaan ihmisen hymy, onnistunut kuppi kahvia tai se, että saan laittaa lempikengät jalkaan.

Jotenkin tykkään ajatella nää ajoittaiset apeuspäivät sellaisiksi hetkiksi, jolloin oon kuluttanut kaiken henkisen iloisuusenergiani loppuun ja sinä aikana, kun se kerääntyy uudelleen, mä olen jotenkin hiipunut versio itsestäni.


Onneksi tämä, kuten niin monet muutkin asiat, on vain väliaikaista.

Ja kuten eräässä kappaleessakin sanotaan: "only know you've been high when you're feeling low".

Välillä oon ihmetellyt, miksi pitää olla sadetta, että osaisi arvostaa aurinkoa - mä tiedän olevani onnekas saadessani ja voidessani olla niin onnellinen kuin mitä yleisesti ottaen olen ja osaan arvostaa sitä, yleensä juuri niinä hyvin onnellisina hetkinä. Mutta ehkä sitä omaa perus(hyvin)onnellista olotilaansa osaa arvostaa vielä vähän enemmän kun on myös niitä vähän harmaampia hetkiä. Tai ainakin asian osaa nähdä vähän erilaisesta näkökulmasta.

Kuvituksena mun sängynpääty, huoneessa oleva suuri ikkuna ja ikkunasta avautuva maisema puutarhaan - asioita, jotka jokaikinen päivä tuo hymyn huulille.

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti