tiistai 25. syyskuuta 2012

tapaamisia kesäkavereiden kanssa

Meen ihan just kohta nukkumaan, mutta siis hello!

Ensin puputan vielä yhden palan tota herkullista kauraleipää, jota T mulle tänään kiikutti. Se vaan on niin hyvää. (Ja sitä on enää alle puolet jäljellä, hups).

Oon ollut (taas vaihteeksi) aika paljon duunissa, mutta kohta pitäisi rauhottua.

Viime viikonloppu oli kuitenkin mitä hienoin! Kävin lauantaina juoksemassa Espoon Rantakympin ja se meni aivan tajuttoman hyvin ja oli niin kivaa! Ja sitten illalla me oltiin T:n ja tyttöjen kanssa Lauantaidiskon 3vee synttäreillä. Drinkkilippujen voimin tanssittiin pilkkuun asti ja mä törmäsin tona iltana myös erääseen puoliuuteen tuttavuuteen. Puoliuusi, koska tavattiin kesällä, mutta ei olla sen jälkeen nähty. Juteltiinkin jonkun verran ja pilkun ja viimeisten hitaiden jälkeen se kutsui mut niille kuuntelemaan musiikkia (no joke, se koki selvästi tarvetta sivistää mua) ja aamuyöllä puoli viiden aikaan mä istuin sen sohvalla ja kuuntelin sen valitsemia biisejä ja sen selityksiä bändeistä, joista osasta en ollut koskaan kuullutkaan. Ja mä nauroin paljon.

Aamulla me lojuttiin ja hengattiin ja semidarrailtiin ja käytiin henkeviä keskusteluja teen ja kahvin eroista ja aina välillä mä tuijottelin ulos sateeseen ja kiertelin sen kämppää (joka oli magee).

Myöhemmin sunnuntaina puhuin pitkään Skypessä faijan kanssa, me analysoitiin mun juoksua ja vaihdettiin kuulumisia. Ja mä katsoin monta tuntia Ylpeyttä ja Ennakkoluuloa.

Nyt alkuviikolla oon ollut tehokkaasti töissä mutta tänään illalla koin iloisen yllätyksen kun mun monista lempparipojistani kaksi soitti. Kyseessä eivät olleet mun lukioaikaiset lempparipojat vaan kesäkaveripojat, sanan kaikissa merkityksissä. Tutustuttiin tän kolmikon kanssa kesällä eräänä lauantai-sunnuntai -välisenä yönä ja siitä se ystävyys noiden kanssa sitten lähti. Yhden niiden kanssa jopa pohdittiin, olisko siitä ystävyydestä voinut kehittyä jotain isompaa, mutta monen mutkan kautta päädyttiin siihen että ystävyys sopii meille paljon paremmin. Ne on välillä vähän hulttioita, mutta pohjimmiltaan hyviä poikia.

Kundit kertoivat olevansa keskustassa ja tulisivat kuulemma mielellään moikkaamaan mua. Menin poikia vastaan Iso Roballe ja ne tervehti mua karhunhalauksin ja mä tajusin miten ikävä mulla oli niitä ehtinyt olla, viime tapaamisesta on jo kuitenkin melkein kaksi viikkoa. Kundit kertoivat innoissaan kuulumistensa lisäksi mm. seinienmaalaus-projektistaan ja mä nauroin kippurassa jo pelkälle ajatukselle, mutta lupasin joku päivä tulla tsekkaamaan lopputuloksen. Pojat lupasivat tehdä mulle ruokaa. Tota mä kutsuisin jo hyväksi diiliksi.

Unia ja pusuja,

Anna

ps. näin kauppareissulla TAAS KERRAN maailman söpöimpiä kaninpoikasia hyppelemässä ruohikolla ja olisin ihan anytime valmis ottamaan yhden tai kaksi niistä tänne kotiin mun kanssa. En vaan kestä miten söpöjä (city)kanit on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti