perjantai 3. elokuuta 2012

mä sain kämppiksen (tai ainakin melkein)!!

Helei!

Tää päivä on alkanut mitä parhaimmin: olin yötä ihanan AH:n luona Puistolassa ja aamulla herättiin tarpeeksi aikaisin että ehdittiin tehdä tunnin juoksulenkki yhdessä. Ei ollut muuten allekirjoittaneella mitään valittamista kun sai kirmailla keskellä sitä vehreyttä. Vaikka tykkäänkin omasta Kaivarin lenkistäni, vaihtelu virkistää aina. Tosin kohta me aletaan AH:n kanssa juosta yhdessä enemmänkin, koska se sai tänään kämpän MUN ALAKERRASTA!! Siis hitsi, yksi mun parhaista ystävistä muuttaa samaan taloon ja samaan rappuun! Mä en ehkä just nyt kestä miten fiiliksissä tästä voi olla.

Me ollaan niin kuin kämppiksiä, mutta sitten ei olla kuitenkaan. Voidaan tehdä kaikkia juttuja yhdessä, mutta molemmilla on oma kotipesä, johon vetäytyä jos tahtoo olla rauhassa.

Tää on ehkä paras mahdollinen ratkaisu i-ki-nä.

Edustettiin tossa yks ilta Kappelissa.

Meidän A-Team valtaa Punavuoren!

Siis_kuinka_siistiä.

Naurukuolema oli lähellä kun kuulin, että AH oli kertonut vuokranantajalle, että hänen paras ystävänsä asuu yläkerrassa ja vuokranantajan kysyessä musta AH oli kuulemma tarkentanut "se on tyttö ja sinkku, ihan niin kuin minäkin". Haha damn right.

Mä en malta odottaa. Tästä tulee niin kivaa!

Tosin varoitin jo AH:ta, että kun kerran muuttaa Punavuoreen (tai Helsingin keskustan hoodeille ylipäätään), tähän rakastuu eikä täältä vaan halua pois. Koska mä nimittäin rakastan tätä paikkaa enkä enää vaan pysty kuvittelemaan, miltä tuntuisi asua jossain muualla tai jossain, mihin on pakko mennä metrolla/bussilla/junalla (eikun sori, eihän mun tarvi kuin muistella niitä aikoja kun opiskelin Helsingissä mutta asuin vielä Rixbyssä). Täältä kun kävelee mihin tahansa.

Punavuori, the place to be. And live. (Insert couple hundred hearts here.)

Nyt meen jatkamaan tätä yleistä riehumista ja fiilistelyä.

Tattadattadaa.

Terkkui!,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti