keskiviikko 18. tammikuuta 2012

entry jossa on aika paljon häppäilyä

Hola!

Tosiaan piti tulla jo eilen rustailemaan, mutta sitten meninkin ripsihuoltoon, jonka piti olla vasta tänään. Anyways. Ihanaa kun on ripset taas silmissä, mulla olikin jäljellä noin viisi lainakarvaa per silmä eli näytin aika ankealta. Lupasin taas itselleni, että ei enää näin pitkiä huoltovälejä, mutta vahingossa meni taas viisi viikkoa vaikka pyrin käymään huollossa (heh heh) kerran kuukaudessa.

Voisin alottaa vaikka sellasesta hauskasta faktasta kuin minä ja kofeiiniriippuvuus. Tää huomattiin tiistaina töissä. En juonut aamulla tavalliseen tapaan kahta kuppia kahvia, vaan vetelin mansikkabanaanismoothien voimalla. (Oon nyt tosi innostunut noista smoothieista koska sain tehosekottimen joululahjaksi.) Oltuani kolme tuntia töissä mä tajusin, että mun päätä jomottaa. Ei särje vaan jomottaa. Mun päätä ei jomota ikinä noin. Paitsi kun en oo saanut kahvia. Ja kun vihdoin menin ruokkikselle, oli sit ihan pakko juoda iso kuppi kahvia. Viisitoista minuuttia myöhemmin jomotus oli tiessään. Kivat kofeiinin vieroitusoireet tällee kypsässä 21 vuoden iässä.

Edistän myös vahvasti addiktoitumistani cokis zeroon. Voisin juoda sitä litratolkulla. Nam.

Kävin lisäksi tossa alkuviikosta moikkaamassa mun uutta parasta kaveria eli hakemassa parit kengät suutarilta ja vihdoin mun mustat mokkaiset ylipolvensaappaat pääsee käyttöön. Oon superhappy.

Vähän vähemmän happy oon nyt ollut sen takia, että kun kävin Akateemisesta kysymässä mun pääsykoekirjan kohtaloa, mulle kerrottiin, että se ilmestyy helmikuussa. HELMIKUUSSA!! Siis onko nyt todella kyseessä sama kirja, jonka piti alunperin ilmestyä joulu-tammikuun vaihteessa? Voi elämän kevät, mä vaan sanon. Joudun siis edelleen lukemaan tota samperin nettimatskua, joka alkaa ihan näillä näppäimillä tulvimaan ulos silmistä ja korvista. Lisäksi kyseisestä lafkasta ei myöskään löytynyt tammikuun Vogueta (mä en edes tiedä onko se vielä ilmestynyt, mutta jotenkin näin tammikuun puolessa välissä voisi kuvitella että on).

Kaiken kukkuraksi kyseisenä päivänä saapuessani kotiin huomasin eteisen lattialla pienen paketin: jes, uudet piilarit! Mulla on ollut nää viimeisimmät piilarit käytössä niin pitkään, että jos a) mun optikko ja b) äiti sais tietää kuinka kauan, molemmat listis mut yksissä tuumin. Innokkaana availinkin pakettia ja en tiedä olisko pitänyt itkeä vai nauraa kun paketista löytyi vain yksi (1) pakkaus linssejä. Viimeksi kun katoin peiliin mulla kuitenkin oli kaksi silmää. Eli ei muuta kuin puhelin kouraan ja asiakaspalvelunaisen kanssa tilattiin mulle vielä toinenkin paketillinen linssejä. Ja tänään saapuneen mailin mukaan niitä ei (tietenkään) ole varastossa joten saapumiseen menee luultavasti yli viikko. Nojaa. Viikko menee nopeesti.

Sitten takaisin superhäppäilyyn.

R-a-k-a-s-tan.


Ostin viime viikolla muutaman asian, joista tuun hyvin iloiseksi: löysin aitomokkanahkaisen kamelin/snadisti konjakinruskean rusetilla somistetun kirjekuorilaukun Mangosta ja kauniin tummansinisen, kukilla koristellun sifonkimekon Company & Costa. Molemmat oli -50% alessa. Eli molemmat oli lähes ilmaisia! Anna sydän lähes ilmaiset alelöydöt.


Mietin tosi pitkään, voinko ostaa tän, koska järkevän Annan
mielestä melkein-silmätulehdus ei ollut tarpeeksi hyvä syy.



Sit onneksi muistin, että mun pikkuveli pääsee ens kesänä ylioppilaaksi
ja tottakai tarviin sinne uuden mekon.
Se, että juhliin on vielä puoli vuotta, on ihan sivuseikka. 

Lisäksi löysin myös Accessorizesta valkoisen villabaskerin (jota katselin jo kun se oli normaalihintainen) -70%:n alennuksessa eli lähes ilmainen siis sekin.

Löysin myös Zaran aleista kivat beiget chinot, mutta koska en ostanut niitä eilen, ne oli tietty tänään menny. Ja vastaavat mustat olivat aavistuksen liian lyhyen näköiset. Mikä harmittaa mua, koska ne ois ollu tosi kivat. Oli muuten jännittävää huomata, että ne oli liian lyhyet, koska oon aina pitänyt itseäni lyhytjalkaisena, jolle mitkään housut ei voi olla liian lyhyet. Ilmeisesti en sit oo ihan niin lyhytjalkainen kuin oon ajatellut. Jee?

Eilen sain superhyviä uutisia kun sain vanhalta luokkakaverilta kutsun perjantaiseen HIFK-JYP -jääkiekkomatsiin. Oon todella innoissani! Siitä onkin pieni ikuisuus kun oon käynyt katsomassa lätkää ihan paikan päällä. Mua vaan hippasen harmittaa, etten omista HIFKin pelipaitaa, jonka olisin voinut laittaa päälle. Möh. Mitäköhän sinne sit laittais? Jotain punaista? Ollaanko jäähallissa takit päällä? Muistelisin että joo. No, pitänee tarkistaa. Mutta hitsit että oon innoissani! JEE!

Oon aika innoissani myös siitä, että vaikka tää päivä ei ookaan ollut superhyvä, onnistuin kuitenkin vastoin kaikkia odotuksia ensiyrittämällä kasvislasagnen valmistamisessa! Joo, saatoin kuluttaa sen tekemiseen kaksi tuntia. Joo, se saattaa näyttää vähän epäilyttävältä. Mutta ai hitsit että se maistui hyvältä! Ja koska en tosiaan oo mikään kokki kolmonen, oon tosi ylpee itsestäni että onnistuin! Hyvä minä!

Ei se näkö vaan se maku.

Tossa kokatessa huomasin tosin, että mulla ei oo uunikintaita. Tää tapahtui siinä vaiheessa kun uunista alkoi kuulua sihinää ja tajusin, että lasagne vyöryy yli laitojen. Ei onneksi käynyt pahemmin, joskin huomenna on edessä uuninpohjan kuurausoperaatio. Wuhuu. Mutta siis pointti oli se, että sellaiset patakintaat (tai edes yksi) pitäisi kyllä hankkia. Toisaalta sit jos ostan jonkun kivan, raaskinkohan käyttää sitä ettei se sotkeennu. Voi näitä elämän suuria murheita.

Ja ainiin! Ostin viikonloppuna vihdoin maton mun kylppäriin. Se on pyöreä, pinkki ja pehmeä. Tykkään siitä niin paljon, että tekis mieli vaan hengailla vessassa seisoen paljain jaloin sen maton päällä.

Pinkki mattomeri in my bathroom. 

Nyt meen nukkumaan. Huomenna ennen duunia yritän raivata ton tän päivän kokkailuista syntyneen tiskivuoren ja pestä vähän pyykkiä.

Pusumuiskis,

Anna

ps. tänään nauratti kun töissä totesin erään keskustelun päätteeksi, että "tänäänhän on myös pikkulauantaina tunnettu keskiviikko" ja esimies vaan pyöräytti silmiä, nauroi ja sanoi "Anna tietää aina kaikki nää bilepäivät" No totta totisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti